Eräällä perheellä oli kuusi tyttöä. Jokaisella tytöllä oli yksi veli. Kuinka monta sisarusta talossa on yhteensä?
7, koska kaikki tytöt ovat sisaruksia. jos talossa on yksi poika lapsi on heillä kaikilla yksi veli. veli on siis sama jokaisen siskoksen kohdalla :)


Muita arvoituksia
Aavikolla kasvaa omenapuu, jossa on omenoita. Tulee tuulenpuuska, jonka jälkeen ei ole omenoita puussa eikä ole omenoita maassa. Miten se on mahdollista?
Omenapuussa kasvoi omenoita, ja omenoita oli 2. Tuulenpuuska tiputti toisen omenista maahan, jolloin maassa oli omena eikä omenoita kuten myös puussa.


Oli kolme maailmanmatkaajaa. He kilpailivat siitä kuka kolmen päivän aikana
mahdollisimman monessa maassa. He saivat käyttää lentokonetta, autoa tai mitä ikinä halusivatkaan.
Kun kolme päivää olivat kuluneet matkaajat palasivat Suomeen kertomaan saavutuksiaan. Ensimmäinen maailmanmatkaaja oli mies. Mies sanoi: "Kiersin Italian, Ranskan ja Espanjan". Toinen maailmanmatkaaja oli nainen. Nainen sanoi: "kävin Marokossa, Kreikassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa". Sitten tuli kolmannen matkaajan vuoro, joka sanoi: "Minä kävin koko maailmassa."
Kuka tämä kolmas maailmanmatkaaja oli?
Kello


Jos on kaksi kelloa jotka näyttävät eri aikaa ja yksi kello joka näyttää samaa aikaa molempien kellojen kanssa. Miten on mahdollista?
Kellot jotka näyttää eri aikaa ovat digitaalikelloja ja toinen näyttää esim. klo 6 aamulla ja toinen 18:00 eli klo 6 illalla. Kolmas kello on analoginen kello joka näyttää klo 6.


Lisää logiikka arvoituksia.