Arvoituksia.fi
Etsi arvoitusta Suomen suurimmasta arvoituskokoelmasta

» logiikka

Kaksi kaverusta, Petra ja Tiina menivät kahvilaan juomaan jääteetä. Petra joi hirveällä vauhdilla. Kun hän oli juonut 5 juomaa, Tiina oli juonut vain 1 juoman. Tämän jälkeen Tiina kuoli. Miten vain Tiina kuoli, kun kaikki juomat oli myrkytetty?

Petra ei kuollut, koska myrkky oli jääpaloissa jotka olivat juomissa. Petra joi niin nopeasti, että jääpalat evät ehtineet sulaa, joten hän jäi henkiin. Tiina joi niin hitaasti, että jääpalat ehtivät sulaa.

Lähettäjä: Nelli_Nalle
Up Down 55.75% tykkää.

Muita arvoituksia

Bussikuski matkasi Pariisin kaduilla. Hän ohitti Stop-merkin, mutta ei pysähtynyt. Hän kääntyi oikealle, vaikka se oli kiellettyä. Sitten hän vieläpä kulki yksisuuntaista tietä väärään suuntaan. Hän ei silti rikkonut liikennesääntöjä. Miten se oli mahdollista?

Hän käveli.

Lähettäjä: Viisastelija
Up Down 50% tykkää.

Oli kolme maailmanmatkaajaa. He kilpailivat siitä kuka kolmen päivän aikana
mahdollisimman monessa maassa. He saivat käyttää lentokonetta, autoa tai mitä ikinä halusivatkaan.
Kun kolme päivää olivat kuluneet matkaajat palasivat Suomeen kertomaan saavutuksiaan. Ensimmäinen maailmanmatkaaja oli mies. Mies sanoi: "Kiersin Italian, Ranskan ja Espanjan". Toinen maailmanmatkaaja oli nainen. Nainen sanoi: "kävin Marokossa, Kreikassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa". Sitten tuli kolmannen matkaajan vuoro, joka sanoi: "Minä kävin koko maailmassa."

Kuka tämä kolmas maailmanmatkaaja oli?

Kello

Lähettäjä: Lomalainen
Up Down 66.67% tykkää.

Kuvittele, että olet koulussa jumissa. Ikkunat ja ovet ovat lukossa, eikä
puhelimessa ole virtaa. Miten pääset pois?

Lopettamalla kuvittelun :D

Lähettäjä: L A U R A
Up Down 41.18% tykkää.