On kaksi kuoppaa, joista toisessa on +5 asteista vettä ja toisessa on -5 asteista vettä. Molempiin kuoppiin pudotetaan kivet yhtäaikaa. Kumpi kivi putoaa syvemmälle?
-5 asteisen kuopan vesi on jäässä, joten kivi jää jään pinnalle. +5 asteissa kuopassa kivi menee kuopan pohjalle eli syvemmälle.


Muita arvoituksia
Vanhan miehen tyttäristä kaikki ovat vaaleahiuksisia paitsi kaksi,
tummahiuksisia paitsi kaksi ja
punatukkaisia paitsi kaksi.
Kuinka monta tytärtä vanhalla miehellä on?
Kolme.


Miten voi olla mahdollista, että neljävuotiaalla on viides joulu vuonna 21, kun hän on syntynyt vuonna 17?
Hän syntyi joulukuussa


Mies ei ollut nukkunut viiteen päivään eikä ollut väsynyt, miten tämä on mahdollista?
Hän nukkui yöt


Lisää logiikka arvoituksia.