Mies on menossa jouluksi sukulaistensa luokse painavan matkalaukun kanssa, mutta hänellä on vain 10 minuuttia aikaa ehtiä junaan, joka lähtee joen toiselta puolelta. Jos hän kiertää ja menee sillalta, hänellä menee 15 minuuttia, eikä hän voi uida matkalaukkunsa kanssa. Hän kuitenkin ehtii junaan.
Miten?
Hän juoksee jäitä pitkin. (Hän on menossa JOULUKSI sukulaistensa luokse.)


Muita arvoituksia
Nainen meni kesähelteellä kauppaan. Kun nainen tuli kaupasta kassien kanssa, ja oli istunut autoon, kuului hirveä pamaus suoraan naisen takaa. Nainen piti käsillään takaraivoaan. Minun aivoni! Nainen soitti poliisin ja ambulanssin
paikalle. Lääkäri pyysi naista ottamaan kädet pois takaraivoltaan. Poliisi yritti selvittää mistä pamaus oli peräisin. Mitä oikeasti tapahtui?
Naisen taikinapussi oli räjähtänyt helteessä ja taikina oli lentänyt naisen
päähän.




Olet autiolla saarella, jossa on pelkkää soraa. Olet ollut saarella jo monta päivää ja olet janoissasi. Lähdet kävelemään saaren toiselle puolen ja toivot että löytäisit jostain juomakelpoista vettä. Sitten näet ruukun. Juokset sen luo, muttet saa sitä irti kivestä joka puolestaan on kiinni maassa. Ruukun suuaukko on niin pieni ettet saa kättäsi sinne. Sen sisällä on silti makeaa vettä. Miten saat juotua veden ruukusta, kun et saa nostettua sitä irti maasta etkä kallistettua sitä, eikä sinulla ole muita apuvälineitä kuin se, mitä saarelta löytyy?
Ota maasta soraa ja täytä ruukkua sillä kunnes veden pinta ruukussa nousee niin ylös että saat juotua veden.


Isä, joka on kirurgi ajaa poikansa kanssa pimeänä syysmyöhäna rajun kolarin ja kumpikin loukkaantuu pahoin. Isä on tajuton ilman välitöntä hengenvaara mutta hänen poikansa tarvitsee pikaisesti kirurgin apua.
Isä ja poika kiidätetään nopeasti sairaalaan. Kun poika töytyytetään leikkaushuoneeseen ja kirurgi saapuu paikalle sanoo kirurgi pojan nähtyään:" Mitä ihmettä, tämähän on poikani"
Molemmat, sekä pojan isä että äiti olivat ammatltaan kirurgeja.



Lisää logiikka arvoituksia.