Kaksi miestä halusi kuninkaan tyttären vaimoksi. Kuningas ei osannut päättää kummalle antaa tyttärensä, niinpä hän asetti kisan. Kisan säännöt menivät näin: se jonka hevonen viimeisenä tulee maaliin voittaa. Miehet lähtivät matkaa ja menivät mahdollisimman hitaasti. Heitä vastaan tuli mies joka lausui heille kaksi sanaa, sen jälkeen molemmat miehet lähtivät täyttä laukkaa linnalle. Miten nämä kaksi sanaa kuuluivat?
Vaihtakaa hevoset


Muita arvoituksia
Mikko juoksee karkuun leijonaa. Mikolla on matkaa kotiinsa 20m. Viisi metriä hänen edessään on tippumassa suuri kivi 20m korkeudesta. Leijona juoksee kaksi kertaa niin nopeasti kuin Mikko. Leijona on 15 m Mikon takana. Kivi tippuu yhtä nopeasti kuin mitä leijona juoksee.
Selviääkö Mikko hengissä?
Mikko selviää. Kivi on vasta puolimatkassa, kun Mikko on jo viisi metriä sen edellä. Mutta kun leijona juoksee, niin kivi tippuu suoraan sen päähän. Tällöin myöskään leijona ei saa Mikkoa kiinni.




Jos tien toisella puolella on viisi mäntyä ja toisella puolella kuusi, montako puuta tien molemmilla puolilla on yhteensä?
Kuusi :D


Korissa on viisi omenaa. Kuinka saat jaettua omenat viiden lapsen kanssa siten että jokainen saa yhden omenan ja yksi omenoista jää koriin?
Neljä lapsista saa kukin yhden omenan ja viides lapsi saa korin jossa on viimeinen omena.



Lisää logiikka arvoituksia.