Olipa kerran kaksoset. Heidän nimensä olivat Sin-Tin ja Ran-Tin. Sin-Tin oli kiltti, lainkuulianen, ja kaikin puolin mukava. Hänen veljensä oli täysin vastakohta hänestä. Hän oli ilkeä, rikollinen ja epäkohtelias. Ran-Tin murhasi miehen, ja hänet vietiin oikeuteen. Oikeudessa tuomari sanoi: "Minun on valitettavasti päästettävä sinut vapaaksi."
Miksi?
SIn-Tin ja Ran-Tin olivat Siamilaiset kaksoset.


Muita arvoituksia
Nainen meni ostamaan koiraa. Koiran omistaja sanoi: "koira
leikkii aina päivällä". Nainen meni kotiin ja leikki koiran kanssa pari viikkoa.
Mutta koira ei leikkinyt yhtään. Nainen valitti siitä koiran omistajalle,
mutta omistaja sanoi ettei ole valehdellut mitään.
Miten tämä on mahdollista?
Koira nukkui koko ajan


Kaisan äidillä on viisi lasta. Ensimmäisen lapsen nimi oni Tammi, toisen nimi on Helmi, kolmannen Maalis ja neljännen Huhti. Mikä on viidennen lapsen nimi?
Kaisa.


Ihmiset uskoivat että vuorilla on elämää, ja siksipä eräänä päivänä he hyppivät vuoren ympäri. Eli kysymys kuuluu:kuka hyppii korkeammalle kuin vuori?
Kaikki! Vuoret eivät osaa hyppiä eli siksipä ihmiset hyppivät korkeammalle kuin vuoret!


Lisää logiikka arvoituksia.