Vanhalla miehellä oli kolme tytärtä. Hän kutsui heidät luokseen ja sanoi: -Kohta teidän on aika periä minut.
Nyt haluaisin tietää, kuka teistä pystyy huolehtimaan parhaiten kulta-arkustani. Annan teille jokaiselle nyt kolikon, jolla voitte ostaa jotain, millä täyttää koko huoneen. Se, joka onnistuu tehtävässään parhaiten, saa kullan ja muut saavat tyytyä hopeaan.
Vanhin tytär mietti kauan mitä ostaisi, mutta sitten hän kuitenkin keksi kuin keksikin. Hän meni maanviljeliän luokse ja osti heinäkuorman. Keskimmäinen tytär meni kanalaan ja osti kolme suurta höyhensäkkiä. Nuorin tytär meni pikkupuotiin ja osti kaksi pientä esinettä ja sai viellä vaihtorahaakin. Kun tyttäret palasivat kotiin, isä halusi tietää mitä tyttärensä olivat ostaneet. Vanhin tytär kantoi heinät huoneeseen siihen jäi vielä tyhjää. Keskimmäinen tytär tyhjensi vuorotellen kaikki höyhensäkit vuorotellen huoneeseen. Vaikka höyhenet leijuivat huoneessa jäi siltikin tyhjää. Lopulta oli nuorimman tyttären vuoro. Kaikki tuijottivat häntä odottavasti. Hän otti taskustaan kaksi pikkuesinettä ja kohta huone täyttyi. Silloin isä ymmärsi, että nuorin tytär oli kaikkein viisain ja saisi periä kullan.
Mitä nuorin tytär oikein osti?
Hän osti tulitikkurasian ja suitsukkeen. Kun hän sytytti suitsukkeen savu täytti huoneen.


Muita arvoituksia
KANNATAA LUKEA VAIN KERRAN, JOS HALUAA HAASTETTA!
Eräänä sateisena iltapäivänä oli tehty murha. Poliisi meni kuulustelemaan läheisen talon asukkaita.
Isä sanoi: "luin lehteä".
Siivooja sanoi: "kiillotin astioita".
Äiti sanoi: "olin ulkona kastelemassa kukkia".
Lapset sanoivat: "olimme leikkimässä huoneessamme".
Kuka oli murhaaja?
Kukat eivät tarvitse kastelua sateella. Siispä äiti oli syyllinen.


Tulet tienhaaraan, joista toinen johtaa kylään, jossa kaikki valehtelevat aina ja kylään, jossa kaikki puhuvat aina totta. Tienhaarassa on yksi henkilö toisesta kylästä. Et tiedä kummasta kylästä hän on ja voit kysyä yhden kysymyksen, johon hän vastaa kyllä tai ei selvittääksesi kumpi kylä on kumman haaran päässä
Kysy kyläläiseltä "asutko tämän haaran päässä olevassa kylässä" Jos kylä on valehtelijoiden kylä, valehtelija vastaa "en" ja totta puvuja "en". Jos kylä on totta puhuvien kylä, valehtelija vastaa kyllä ja totta puhuja kyllä.


Mummo oli unohtanut sateenvarjonsa saarelle joka oli hänen saartaan vastapäätä. Hänen oli pakko saada se takaisin mutta hän ei jaksa uida sinne asti ja vene millä hän oli soutanut sinne oli rikki eikä hän päässyt sinne millään muulla ajoneuvolla.
Miten mummo saa sateenvarjonsa takaisin joka on saarella?
Kun tulee talvi mummo pääsee jäitä pitkin kävelemään saarelle :-)


Lisää logiikka arvoituksia.