Liikunta tunnilla oli 19 oppilasta, tunnin lopussa salissa oli 20 ihmistä. Kukaan ei tullut eikä kukaan lähtenyt. Miten tämä on mahdollista?
Myös opettaja oli paikalla.


Muita arvoituksia
Mies oli laivassa, pimeässä hytissä ja hän ajoi päiväntasaajan ohi.
Hytissä ei ollut ikkunaa, eikä hän poistunut sieltä.
Mistä mies tiesi, milloin päiväntasaaja oli ohitettu?
Mies oli laittanut ammeeseen vettä, ja tällä puolella päiväntasaajaa (siis millä Suomi on,) eli pohjoispuolella, vesi lainehtii myötäpäivään, mutta päiväntasaajan eteläpuolella se lainehtii toiseen suuntaan.


Isä ja poika oliva auto matkalla ja isä ajoi kolarin. Isä kuoli mutta poika säilyi hengissä, poika jouduttiin leikkaamaan sairaalassa. Ennen leikkausta kirurgi sanoi että: "En voi operoida häntä. Hän on poikani." Kuka oli kirurgi?
Äiti on kirurgi


Mies on menossa jouluksi sukulaistensa luokse painavan matkalaukun kanssa, mutta hänellä on vain 10 minuuttia aikaa ehtiä junaan, joka lähtee joen toiselta puolelta. Jos hän kiertää ja menee sillalta, hänellä menee 15 minuuttia, eikä hän voi uida matkalaukkunsa kanssa. Hän kuitenkin ehtii junaan.
Miten?
Hän juoksee jäitä pitkin. (Hän on menossa JOULUKSI sukulaistensa luokse.)


Lisää logiikka arvoituksia.