Kolme muurahaista kävelee jonossa. Kaikki puhuvat aina totta. Ensimmäinen muurahainen sanoo, että takanani on kaksi muurahaista. Toinen sanoo, että edelläni on yksi muurahainen ja takanani on yksi muurahainen. Kolmas sanoo, että takanani on kaksi muurahaista. Mitä on tekeillä?
Kolmas muurahainen käveli takaperin


Muita arvoituksia
Autiolla saarella on kaksi kampaamoa. Toisessa kampaamossa on harakanpesä tukkainen naiskampaaja, ja kampaamo on hyvin vanhanaikainen. Viereisessä kampaamossa naiskampaajalla on kiiltävä ja siisti tukka, ja hieno ja puhdas kampaamo.
Kumpaan kannattaisi mennä leikkauttamaan tukka?
Sinne missä on harakanpesä tukkainen kampaaja. Koska autiolla saarella kun on vain kaksi kampaamoa, he todennäköisesti ovat käyneet leikkauttamaan tukkansa toistensa luona.


Omakotitalossa on kellari, jonne pääsee vain rappusia pitkin. Kellarinkatossa on hehkulamppu, eikä kellarissa ole ikkunoita, tai mitään muutakaan keinoa nähdä kellariin sisälle kulkematta rappusia pitkin. Rappusten yläpäässä, talon alimmassa asuinkerroksessa, on valonkatkaisija, jossa on kolme painiketta. Vain yhden painikkeen voi kytkeä päälle kerrallaan. Kellarinvalo ei valaise rappusiin asti, vaikka oikea kytkin olisi päällä, vaan tilanteen toteamiseksi täytyy mennä kellariin asti. Miten voit vain kerran kellarissa käymällä selvittää, mikä valonkatkaisijan painikkeista sytyttää valon?
Hehkulamppu kuumenee lämmitessään. Ensimmäinen painike painetaan pohjaan, ja odotetaan hetki. Sammutetaan ensimmäinen painike, ja painetaan seuraava pohjaan. Mennään kellariin. Jos valo on syttynyt, keskimmäinen painike on oikein. Jos valo ei ole syttynyt, mutta lamppu on kuuma, ensimmäinen painike on oikein. Jos lamppu on kylmä eikä ole syttynyt, viimeinen painike on oikein.


Talossa oli velho, pappi, joulupukki, lohikäärme, noita ja hiisi.
Kuka oli murhannut tytön?
Tietenkin pappi, sillä muut ovat satuhahmoja.


Lisää logiikka arvoituksia.