HUOM: tämä arvoitus sijoittuu 1800-1900 luvulle. Olipa kerran muuan Intiaanipäälikkö. Hänen piti päästä Eurooppaan, toteemipaalu mukanaan. Hän päätti ensin mennä Bostoniin, ja sieltä laivalla Lontooseen. Hän laittoi toteemipaalun selkäänsä (toteemipaalu oli 2m 10cm korkea), ja käveli pitkän matkan Bostoniin, ja lopulta pääsi sinne. Hän oli kävelemässä laivaan, mutta matkustajia valvomassa oleva perämies sanoi, "Laivaan tuotavat tavarat saavat olla enintään 2m korkeita." Intiaanipäälikkö tuumi hetken, ja meni läheiseen huoneeseen toteemipaalu mukananaan. Huoneesta kuului sahausta ja nalausta. Jonkun ajan päästä hän tuli sieltä, ja perämies sanoi, "Tervetuloa laivaan!" Kysymys kuuluu: Miten Intiaanipäälikkö sai paalun laivaan. HUOM! Itse paalua ei saanut mitenkään hajoittaa tai katkaista.
Intiaanipäälikkö teki huoneessa puusta laatikon. Hän laittoi paalun laatikkoon siten, että paalun päät olivat kulmissa, näin korkeus väheni kahteen metriin, ja hän pääsi laivaan.


Muita arvoituksia
Bussikuski matkasi Pariisin kaduilla. Hän ohitti Stop-merkin, mutta ei pysähtynyt. Hän kääntyi oikealle, vaikka se oli kiellettyä. Sitten hän vieläpä kulki yksisuuntaista tietä väärään suuntaan. Hän ei silti rikkonut liikennesääntöjä. Miten se oli mahdollista?
Hän käveli.




Olipa kerran kolme tyttöä joiden piti mennä kouluun. Heillä oli vain yksi sateenvarjo mutta kukaan ei kastunut. Tiedätkö miksi?
Koska ei satanut


Sateisena päivänä tapahtui murha. Kuulustelimme epäiltyjä. He vastasivat näin:
Äiti: Minä tein puuroa.
Lapset: Me odotimme, että saisimme puuroa.
Isä: Korjasin autoa.
Siivoja: Siivoilin sänkyjen alta.
Puutarhuri: Kastelin kukkia.
Kukkia heistä on murhaaja.
Puutarhuri on murhaaja, koska sateisena päivänä ei tarvitse Kastelin kukkia.



Lisää logiikka arvoituksia.