Arvoituksia.fi
Etsi arvoitusta Suomen suurimmasta arvoituskokoelmasta

» logiikka

uudet arvoitukset

Eristäytyneellä saarella elää 30 henkilöä, 15 sinisilmäistä ja 15 ruskeasilmäistä.
Asukkaat ovat siitä kummallisia, että eivät osaa puhua eikä kommukoida mitenkään toistensa kanssa eivätkä esimerkiksi kirjoittaa, saarella ei myöskään ole peilejä eikä mitään heijastavia pintoja. Asukkaat ovat kuitenkin Erittäin nopeaälysisiä ja Älykkäitä. Kaikki haluaisivat päästä pois saarelta.

Eräänä päivänä saarelle saapuu lautalla mies, joka huutaa kaikkien kuullen: Näen ainakin yhden sinisilmäisen! Mies kertoo, että huomisesta lähtien joka ilta saarelta lähtee lautta ja mukaan pääsevät ne ketkä ovat selvittäneet silmiensä värin.

Virheisiin ei ole varaa, jos lautalle tullaan arvailemaan ja vastaa väärin otetaan henki pois! Asukkaat pystyvät näkemään kaikkien muiden silmien värit, vaikkakin omien tietojensa mukaan heillä itsellään voi olla vaikka keltaiset silmät.

Kysymys:
Kuinka monen päivän kuluttua lautalla lähtee saaren asukkaita, montako, ja sini- vai ruskeasilmäisiä?

Viidennentoista päivän iltana lähtevät kaikki viisitoista sinisilmäistä vapauteen, viisitoista ruskeasilmäistä jäävät saarelle ikuisesti, koska heidän on mahdotonta selvittää silmiensä väriä.


Miksi? Helpoiten selviää, kun lähdetään kokeilemaan. Mies totesi näkevänsä vähintään yhden sinisilmäisen. Kuvitellaan,että saarella olisi yksi sinisilmäinen. Ratkaisu olisi helppo ja henkilö lähtisi luonnollisesti heti seuraavan päivän iltana, koska ei muita sinisiä näy. Jos olisi kaksi sinisilmäistä, molemmat sinisilmäiset huomasivat, että eihän tuo sinisilmä lähtenyt ensimmäisenä iltana, hänen on nähtävä myös toiset siniset silmät, täten he häipyvät toisena iltana, jos kolme sinisilmää silloin jokainen heistä huomaa että eivät nuo kaksi sinisilmää lähtenyt toisena iltana, heidän on nähtävä myös kolmas sinisilmä, ja näin edelleen. Viidentenätoista iltana jokainen sinisilmä huomaa, että 14 muuta eivät ole lähteneet, että tänään pääsemme kaikki pois.

Itse kysymys oli pitänyt kuulua tyyliin: Mitä tulee tapahtumaan ja miksi? Annoin tarpeettoman vihjeen iltojen laskemisesta.

Lähettäjä: yksi
Up Down 47.62% tykkää.

Muita arvoituksia

Mies meni ravintolaan. Hän tilasi perunamuusia ja lihapullia.Kun mies oli syönyt hän jätti loput ruuasta jota ei jaksanut syödä lautaselle pyöreään asetelmaan. Tarjoilija sanoi hyvää päivän jatkoa konstaapeli. Mistä tarjoilia tiesi että mies oli poliisi?

Poliisilla oli virkapuku.

Lähettäjä: Jere
Up Down 57.14% tykkää.
Hauskat arvoitukset
parhaat arvoitukset

Mies asui Virossa. Hän oli sokeutunut aiemmin käydyssä sodassa. Mies kuuli, että Sveitsissä olisi lääkäri, joka osaa palauttaa näön. Mies lähti junalla Sveitsiin ja meni silmälääkärille. Lääkäri suoritti leikkauksen ja sanoi että pidä sidettä silmien päällä 6 tuntia. Mies kävi syömässä ja istui sitten junaan. 6 tunnin kuluttua mies otti siteen pois ja ampui sen jälkeen itsensä junassa. Mitä oli tapahtunut?

Vinkkejä,
1. juna ei voi mennä vuorten yli
2. miehen näkö oli palautunut
3. tähän ei liity muut ihmiset

Mies luuli ettei näkö palautunut, sillä kun hän otti siteen pois oli juna vuoren sisällä ja siellä oli pimeää. Mies ei halunnut elää kun luuli ettei näe enään koskaan

Lähettäjä: mummeli
Up Down 80% tykkää.

Mummolla oli tikkaat, tikkaissa oli sata askelmaa.
Mummo kiipesi tikkaille, ja putosi maahan. Mutta mummolle
ei käynyt kuinkaan. Kuinka tämä on mahdollista?

Mummo oli kiivennyt vasta ensimmäiselle askelmalle :3

Lähettäjä: Soturikissa:3
Up Down 50% tykkää.
matikka arvoitukset